Askel Hyvään Harrastukseen


SYYSLUKUKAUSI 2024 ALKAA 2.9. JA VIELÄ MAHTUU MUKAAN

Artmus on tarjonnut taiteen perusopetusta musiikissa ja tanssissa vuodesta 1996. Koulu on yksityinen ja sen toiminta rahoitetaan oppilasmaksuin. Tanssin harrastaminen on vuosittain ja tasoittain etenevää tavoitteellista opetusta.

Koulun tavoitteena on auttaa oppilaita löytämään henkilökohtainen myönteisesti muutakin kasvua edistävä suhde taiteisiin ja ohjata heitä syventämään ja laajentamaan sitä tavoitteellisen ja pitkäjänteisen opiskelun avulla.

Opetuksessa pyritään erityisesti ottamaan huomioon oppilaan yksilölliset tavoitteet ja lähtökohdat.

Tervetuloa niin aloittelijat kuin pitkään harrastaneet iloiseen Artmusin taiteen maailmaan.

Keskiviikkoisin on myös tanssiryhmät Petäjävedellä Miilun auditoriossa. Kysy lisää!

Artmusin tanssistudio sijaitsee Nenäinniemessä, Teuroontie 10.

Tanssikoulu


Satutanssi, lastentanssi, lasten baletti

Tutustutaan leikinomaisessa muodossa tanssin perusteisiin, työskentelyyn ryhmässä, parin kanssa ja yksin. Opitaan hahmottamaan muotoa, tilaa, musiikkia ja rytmiä. Tanssi on mielikuvien avulla toteutuvaa tanssiliikuntaa, jolla pyritään vahvistamaan ikätason mukaista motorista kehitystä. Opetellaan klassisen baletin tanssitekniikkaa ja liikemateriaalia tanko- ja keskilattiaharjoittelun avulla. Tavoitteena on vartalon oikean asennon ja jalkojen aukikierron löytäminen, notkeuden ja lihasvoiman ylläpito sekä koordinaatiokyky. 3 - 4 ja 5 - 6 vuotiaat.

Showdance

Tunti sisältää monipuolisesti erilaisia tanssilajeja esim. jazz, disco, hip hop, street dance, funk, latinalaisiet tanssit ja afro. Sarjat tanssitaan nykyhetken musiikkiin esim. vaikutteita tulee musiikkivideoiden tanssiosuuksista. 7 - 10 , 11 - 14 vuotiaat ja 15 vuotiaista ->. Tule tutustumaan aikuisten omaan ryhmään.

Hip Hop, Streetdance

Tunnin sisältö koostuu perusaskelharjoituksista, joissa opetellaan sekä vauhdikasta ja rentoa tanssitapaa. Tehdään mm. erilaisia kävelyitä ja yhdistellään jalkojen, käsien, ja vartalon liikkeitä rytmiksi katumusiikkiin. Vaikutteita tulee nykypäivän musiikkivideoista. Voguea on syntynyt New Yorkin clubeilla ja saanut inspiraationsa muotikuvista ja malleista. Ominaista on erilaiset poseeraukset ja kauniit vartalon asennot. 7 - 10 , 11 - 14 vuotiaat ja 15 vuotiaista ->. Tule tutustumaan aikuisten omaan ryhmään.

Kuntotunti, kehonhuolto

Kuntotunnilla pääset tanssimaan eri tanssityylejä vauhdikkaasti ja sykettä kohottaen. Vaikutteet tulevat muun muassa street - ja showdancesta, latinotansseista, ja jazzdancesta. Tule pitämään hauskaa ja hikoilemaan helppojen askeleiden parissa. Kehonhuollossa tehdään monipuolisesti koko kehoa lämmittäviä ja vahvistavia liikkeitä sekä perinteisiä venytyksiä, joiden avulla lisätään notkeutta ja kehon taspainoisuutta. 12 vuotiaista -> myös aikuisten ryhmä.

Breakdance, tempputunti

Opetellaan breakdancen vauhdikkaita akrobaattisia perusliikkeitä oman taitotason mukaan pystyssä sekä lattiatasossa. Lajille tyypillisiä selällä ja käsillä pyörimisiä, napamyllyjä, rapuasennosta lähteviä juoksuja, robottiliikkeitä jne. Alle kouluikäisille tempputunnit sisältävät pelit, leikit, palloilua, välinevoimistelua, riippumista, heilumista, improvisointia, pari- ja ryhmäharjoituksia jne. 4 - 6 vuotiaat ja 7 vuotiaista ->.

Jazztanssi, Showjazz

Vauhdikkailla ja tanssillisilla tunneilla opitaan lajien tekniikkaa ja ilmaisua. Perustekniikan lisäksi tutuiksi tulevat erilaiset koordinaatiot, vaihtelevat rytmit sekä kehonosien eriyttäminen eli isolation-tekniikka. Lyrical Jazz tunneilla yhdistellään nyky- ja jazztanssin sekä baletin elementtejä. Korostetaan virtaavuutta ja liikutaan monipuolisesti eri tasoja käyttäen. 10 vuotiaista ->.

Hinnasto


Hinnasto

Hinnat ovat lukukausimaksuja sisältäen 12 opetuskertaa. Uudet oppilasmaksut voimassa 1.8.2024 alkaen.

Tanssikoulu

Satutanssi/lastentanssi, Showdance: Disco/Street dance/Hip hop, Breakdance/tempputunti

Tanssiryhmä: 1.kerta viikossa 30-45 minuuttia (alle kouluikäiset)160 €
Tanssiryhmä: 1.kerta viikossa 60 minuuttia170 €
Tanssiryhmä: 2.kertaa viikossa, lisätunti 60 minuuttia+80 €
Aikuisten tunnit kertamaksulla, käteinen tai sähköpostilasku.16 €
Aikuisten tunnit kertamaksulla, kulttuuri- tai liikuntasetelillä.16 €
Meillä voit maksaa Smartum, Eazybreak, Nets, ePassi, Edenred ja Tyky kulttuuri- ja liikuntaseteleillä.

Opettajat


Tanssinopettajat

Piia Raivio

050 596 0969

Yhteystiedot


Pirauta meille

+358 50 596 0969

artmusSoita

Lähetä sähköpostia

artmus@artmus.fi

ArtmusMailaa

Lähetä yhteystietosi niin otamme yhteyttä

    Nimi

    Sähköposti tai Puhelinnumero